Miklun mutinoita

Miten helsinkiläispoika sopeutuu maaseudun rauhaan?

"Miklu! Ootko sä pakannut niin että päästään lähtemään heti kun tullaan töistä?" Äitin ääni kantautui jostain päin asuntoa. Mua ei voinut vähempääkään kiinnostaa ja nostin vain äänenvoimakkuutta kuulokkeissani, leikkien että mä en ollut kuullut koko kysymystä. Mä en todellakaan lähtisi mihinkään jumalan selän taakse.
"Miklas?" Äiti ilmestyi nyt mun huoneen ovelle.
"Mitä?" Mä ärähdin kiukkuisena.
"Oletko pakannut? Meidän pitää kuitenkin päästä lähtemään heti kun tullaan töistä"
"No en totta vie ole pakannut. Mä en mihinkään jumalanselän taakse lähde!"
"Miklas, me ollaan puhuttu tästä. Ei me tiedetä mitä meidän pitäisi tehdä niin se on parhaaksi meille kaikille"
Mä päädyin vain huokaisemaan raskaasti ja nousemaan viimeinkin sängyltäni, heittäen maassa maanneen putkikassin sängylleni ja aloin lappaamaan sinne vaatteita mun vaatekaapista ja nakkasin mukaan jotain muitakin juttuja mitä mä aattelin tarvitsevani sielä jumalanselän takana. Kai siellä edes jotain kauppoja olisi.

Koulupäivä oli samaa tuskaa kuin aina ja mä olin enemmän kuin tyytyväinen kun se oli ohi. Pummin Jakelta tupakan matkalla kotiin ja kerroin sille että mä joutuisin johonkin helvetin farmille ties miten pitkäksi aikaa. Jake ei voinut uskoa että mun vanhemmat oikeasti piti niiden uhkauksen ja se lupasi yrittää päästä käymään joululomalla jos se vaan saisi pummittua vanhemmiltaan junalippurahat ja mun tädille kävisi että se tulisi vierailulle. Mä toivoin todella että Senja ei olisi niin tiukkapipoinen kuin mitä äiti oli. Mä lupasin olla yhteyksissä Jakeen samalla kun me erottiin omille teillemme ja kotiin päästessämme mä kävelin suoraan suihkuun, ennen kuin söin jotain ja jäin odottamaan että äiti ja isä tulisi viimein töistä ja meidän matka johonkin perseeseen voisi alkaa. Vihdoin ja viimein puoli viiden aikaan ulko-ovi kävi ja molemmat saattoivat saapua kotiin. Sentään ne oli käyneet subissa matkalla joten meillä oli edes jotain syötävää ennen kuin isä patisti mua hakemaan mun laukun että päästäisiin lähtemäänkin.

Me pysähdyttiin ajomatkalla Tampereella Pirkkalan ABC:llä, mutta muuten me ajettiin yhtä soittoa aina Hallalehtoon asti. Tila näytti just siltä kuin miltä mä oletinkin sen näyttävän, ilman tietenkin lehmänpaskan hajua, mutta en mä silti pitänyt siitä. Sanaakaan sanomatta mä marssin vanhempieni perässä päätalolle jossa Senja odottikin meitä. Sillä oli pöytä katettuna ja se kertoi mulle että voisin käydä katsomassa vintistä vapaasti itselleni kahdesta huoneesta mieluisemman ja että alettaisiin sitten remppaamaan sitä mun mieleni mukaan. Mä en sanonut mitään mutta lähdin vain kiipeämään portaita ylös. Mun yllätykseksi molemmat huoneet olivat hyvän kokoisia, mutta mä otin sen kauimmaisen huoneen ja heitin mun laukun sängylle, ennen kuin istuin sen päätyyn ja annoin katseeni kiertää hitaasti huoneen ympäri. Ei ihan mun makuun mutta ehkä siitä tulisi hyvä jos Senja pitäisi oikeasti lupauksensa siitä että me tehtäisiin siitä mulle sopiva. Vietettyäni sopivan kauan aikaa ylhäällä mä palasin alas ja pöydän ääreen jossa muut jo istui ja heti mut nähdessään Senja nousi ylös ja kaatoi mullekkin kahvia kysymättä että joisinko mä sitä edes. Ehkä tää ei ollutkaan niin paskaa kuin mitä mä ajattelin.

Äiti, isä ja Senja puhui jostain turhasta ja mä vaan keskityin mun kahviin ja korvapuustiin jonka olin napannut tarjoiluvadilta. Ei mua kiinnostanut kuunnella niiden juttuja. Mun ärsytyksekseni äiti ja isä päätti jäädä Senjan luo yöksi, mutta onneksi vain yhdeksi joten mä pääsisin niistä eroon heti huomenna ja mun toivon mukaan homma lähtisi helpottumaan siitä eteenpäin. Olispa edes tupakkaa...

Mun eka viikko täälä jossain jumalan hylkäämässä paikassa alkoi olla ohi. Vaikka mä olin kuvitellut tän olevan paljon kamalampaa nii ei tää nyt ehkä ollu ihan niin hirveetä. Senja sentään antoi mun olla rauhassa ja se toisaalta oikeesti kuunteli mua ja mun toiveita.

Se oli maanantaina heittänyt mut kouluun ja sitä ennen käytiin hakemassa mulle dösäkortti että mä pääsin liikkumaan itekseni kouluun ja takaisin tilalle. "Kotiin" tuo ei mua passittanut mihinkään tiettyyn aikaan mutta en mä myöskään kyytiä saanut jos missasin viimeisen bussin että vähän joutui aina miettimään menemistään mutta toisaalta eipä mulla täälä ollut edes ketään kavereita vielä niin monesti tuli tultua takaisin Hallalehtoon jo ensimmäisellä mahdollisella bussilla.

Olin mä alkanut täälä panostamaan koulunkäyntiinkin ja jopa oikein tekemään kaikki kotitehtävät mitä mä en Helsingissä tehnyt oikeastaan ikinä. En mä tiennyt että tulisinko mä pärjäämään kokeissa kun niiden aika olisi joten pitäisi kai ehkä kertailla varuuksi aiheita mitä täälä oli keretty käydä lävitse ennen kuin mä olin tullut luokalle. Eihän tätä lukuvuotta ollut enään pitkään jäljellä ja sitten olisikin aika joululomalle. Äiti ja isä on vissiin tulossa tänne vaikka mä en nyt niin välittäisi nähdä niitä mutta kai muutama päivä niiden kanssa menee.

Ehkä täälä asuminen ei oo niin paska juttu kuin miltä se tuntui silloin aikoinaan varsinkaan jos tässä onnistuisi saamaan kaverin tai kaksi kun kaikki semmoiset jäi kuitenkin Helsinkiin...

Mä en tajunnut miten Senja ei stressannut lauantaita. Äiti olisi varmasti stressannut jo viikkoja etukäteen mutta Senjasta ei näkynyt stressaamisen merkkiäkään mikä oli todella ihme koska se on kuitenkin täysipäiväisesti töissä ja samalla myös sen pitäisi järjestää koko lauantain kuusijuhla. Mä en oikein tiennyt että mikä sen ideologia oli kaikessa mutta kai se näytti toimivan. Oli se sentään saanut sen naapurin vanhan ukon kanssa sovittua joulukuusen tuonnista pihalle lauantaiksi ja vissiin perjantaina olisi aika sitten senkin tapahtua ja kai silloin pitäisi vissiin auttaa Senjaa laittamaan valot ja vetämään sähkökaapeleita pihaan. Tai ehkä se pärjää ite. Siinä se on sentään ihan mukava että se ei pakota mua tekeen juttuja mitä mä en halua.

Oonhan mä tehnyt kyllä välillä vähän jotain sitä auttaakseni, vaikka en mä tiedä odottaako se sitä multa. Kuitenkaan se ei oo niin ärsyttävä kuin mutsi ja faija joten ehkä mä voisin jaksaa yrittää edes täälä. Oonhan mä saanu paljo enemmä vastuuta ja vapautta täälä eikä Senja oo mun kimpussa niin pahasti ku porukat. Kyllähä se jotain kyselee mut jos mä en vastaa tai sanon jotain epämäärästä se antaa olla eikä utele. Toisaalta antaahan se mun kulkeekki vapaasti ja toisaalta oon mä muutaman kerran joutunu kyl käveleenki takas ku oon myöhästyny vikasta dösästä tai en oo saanu keneltäkää kyytiä. Mut toisaalta osaahan Senja näyttää et se haluu mun viihtyvän ku se kuitenki kyselee mitä mä haluun syödä ja kaupas saan valita semmosia juttuja mitä mä ite haluan eikä mun oo pakko välttämättä syödä sitä mitä se tekee, mutta silloin mä kyllä joudun olla myös ite vastuussa omasta ruuastani.

Toisaalta saas nähä miten käy ku porukat tulee ens viikolla… Sitten varmaan helvetti on taas valloillaan.